perjantai 28. lokakuuta 2011

Iltaa Teille, hyvä rouva


”Pohjoismaissa ollaan niin tasa-arvoisia.” Näin sanoi eräs arabimaista kotoisin oleva oppilas, kun italian tunnilla puhuimme teitittelystä. Olin juuri valehdellut opettajalle, että Suomessa teititellään tuskin koskaan.

Suomalaisesta tasa-arvosta en tiedä, mutta minua ainakin häiritsee teitittelykulttuuriin kuuluva arvottaminen. Jokaisessa kohtaamisessa puhekumppani pitää asettaa asteikolle ja muoto valita sen mukaan. Opettajan esimerkin mukaan tupakkakaupan viisikymppinen pitäjä saattaa tervehtiä opiskelijaa sanomalla ciao, mutta nuoren henkilön pitää silti vastata siihen buongiorno. Jos kaupanpitäjä Suomessa sanoo minulle moro, vastaan siihen luultavasti moro moro  enkä hyvää päivää riippumatta siitä, kuinka monta vuosikymmentä meillä on välissämme.

Teitittely osoittaa kunnioitusta puhuteltavaa kohtaan saattaisi joku sanoa. Sinuteltavako ei siis ansaitse kunnioitusta? Jos suomessa sinuttelen, oletuksena on, että kunnioitan vastapuolta eikä se, että en kunnioita. Ehkä olen nuorempaa sukupolvea, joka alkaa vaatia teitittelyä vasta kuusikymppisenä, mutta etenkin vieraassa kulttuurissa kohteliaisuussäännöt aiheuttavat pienen vastareaktion.

Kohdallani kyse saattaa olla myös siitä, että teitittelymuotojen varsinainen muodostaminen ja muistaminen ovat hankalampia kuin sinuttelumuodot, joita käytän opiskelijakavereiden kanssa. Kyllähän Suomessakin sanansa täytyy valita tilanteen ja puhuteltavan mukaan; ”Moro, mitä tytsy? Kivat bileet” kuulostaisi väärältä jopa tasa-arvoisen Suomen itsenäisyyspäivän vastaanotolla.

5 kommenttia:

  1. Tuo ei kyllä ihan pidä paikkaansa, että jos vanhempi kauppias sanoo "ciao", pitäisi vastata silti "buongiorno". Paikalliset ovat aikoinaan kouluttaneet, että ensin odotetaan myyjän tervehdystä ja vastataan sen mukaan, siis ciao saa vastaukseksi ciaon.

    Henk. koht. en koe teitittelyä minään arvo-asteikkona. Se on minulle osa tapakulttuuria niinkuin se, ettei ruokapöydässä piereskellä eikä kadulle syljeskellä. Tästä johtuen Suomessakin teitittelen tuntemattomia, vanhempia ihmisiä ihan ajattelematta, se tulee automaattisesti. Eri asia ovat sitten ne ihmiset, jotka vetävät herneen nenään, jos heitä vahingossa sinutellaan. He taitavat tosiaan kokea teitittelyn jonakin arvoasemana. Mielestäni sellaisia pitää kyllä sinutella ihan tarkoituksella ;)

    VastaaPoista
  2. Hih, kiitos olit kommentoinut blogiini :). Luin tekstejä täällä ja olipa kiva lukeajuttuja vaihdosta, kun itsekin viime keväänä olin vaihdossa Belgiassa :). Oli tuo vaan niin hauskaa aikaa tuo vaihtarin elämä!

    VastaaPoista
  3. Miian blogista ajauduin tänne. Ja olenkin ihan samaa mieltä Miia kommentin kanssa.

    Ulkomaalaisen työkaverin kanssa juttelimme juuri pari päivää sitten suomalaisesta teitittelykulttuurista. Hän oli kuullut että Suomessa ei juuri teititellä. Selitin että mielestäni Suomessa teitittely ei niin vahvasti liity hierarkiaan kuin ehkä jossain muissa maissa. Minä en esimerkiksi teitittelisi firmamme pääjohtajaa, mutta samalla tavalla kuin Miia teitittelen automaattisesti tuntemattomia vanhempia ihmisiä.

    Italiassa minua hämmensi alkuun se että vaikka oltaisiin etunimitasolla keskustelukumppaniin kanssa, voi teitittely kuitenkin jatkua.

    t. Hessu

    VastaaPoista
  4. Ahahaa, repesin kyllä tuon viimeisen lauseen kohdalla!

    Oon välillä lueskellut tätä sun blogia, ihastelen kyllä sun tapaa kirjoittaa. Osaat niin hyvin! (:

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia kommenteista! Palaan tuohon teitittelyasiaan sitten kun lähden ja kerron tuntuuko se yhtä kummalliselta sittenkin.

    VastaaPoista