sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Yhtäkkiä San Marino


Viikkojen hiljaiselon jälkeen hyppäsin raiteille ja suuntasin ulkomaille. Vuorossa oli yksi maailman pikkuvaltioista – San Marino. Bolognasta matka kesti vain noin kaksi ja puoli tuntia ja tuli maksamaan 25 euroa. Aika halpa ulkomaanmatkaksi.

Sää ei kuitenkaan suosinut meitä, sillä taivas oli harmaa ja maa märkä. San Marinon historiallinen keskusta on korkealla kukkulan päällä, joten osa sateesta tuli räntänä. Maisemista en osaa sanoa, sillä sumu peitti näkymän alas maaseudulle.

Bussissa oli paljon venäläisiä ja San Marinon ohuilla kaduilla kävi ilmi, että paikka on suosittu ostoskohde, sillä pikkuvaltiossa ei ole arvonlisäveroa. Koska paikka oli varsinainen turistirysä, en ole ihan varma oliko siellä edes erityisen halpaa.

Säästä huolimatta oli mukava päästä hetkeksi pois Bolognasta ja katkaista arkinen elämä hetkeksi. Oikeaan lomailuun kevät tai syksy olisi kuitenkin se oikea vuodenaika. Nyt tuomisina oli harmaiden valokuvien lisäksi takkiin hiipinyt vilu, jota ensi viikon sääennuste ei paljoa lämmitä.

perjantai 27. tammikuuta 2012

Vuokraisäntärintamalta ei mitään uutta


Luigilandiassa ei mikään muutu. Kaksi minuuttia sitten ovisummeri soi, ja vuokraisäntäni jokailtainen pizza kuljetettiin nälkäiselle odottajalle. Minuutti sitten hän nauroi kovemmin kuin kukaan tuntemani lempiohjelmalleen televisiossa. Minuutti tästä eteenpäin hän vetäisee henkeä yllättyneenä.

Erehdyin menemään keittiöön äsken. Luigi oli vielä huoneessaan ja luulin jo onnenpäiväni koittaneen, kun hän ei välittömästi kurkistanut keittiöön. Laitoin videon pyörimään ja aloin katsella sitä. Mutta harva ihminen tässä maailmassa muuttuu.

Seuraava kymmenen minuutin interaktio – tai kutsutaan sitä vaikka aktioksi, koska se oli varsin yksipuolista – käsitteli tuttuja aiheita. Yritin muistella niitä tätä kirjoittaessani, mutta ne olivat niin arkipäiväisiä, että ne menivät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Yksi aiheista taisi olla vanhat kunnon ruokailutottumukset: söin raejuustoa ja Luigi sai siitä pontta kertoa minulle, siitä miten hänkin pitää nopeasti syömisestä. Muita aiheita listalla tänään olivat rikki mennyt muistikortti ja se, minkä kokoisia muistikortteja hän oli kaksi vuotta sitten aikonut ostaa.

Minun pitää kestää tätä papupataa vielä kaksi viikkoa, sitten saan palata tuppisuiden suomalaisten pariin.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Maanjäristys


Tänään Pohjois-Italiaa on ilmeisesti ravistellut pieni maanjäristys. Keskus oli Reggio Emiliassa, joka ei ole kovinkaan kaukana Bolognasta. Harmikseni en itse tuntenut tänään mitään, vaikka muutamat muut bolognalaiset olivat kuulemma huomanneet tärinän. Parempi tietenkin näin päin.

Maanjäristystä ei kyllä ole koskaan elämässä tullut vastaan, joten nyt voin melkein laittaa rastin siihen ruutuun.

tiistai 24. tammikuuta 2012

Kuvia Bardonecchiasta ja tarinoita itseluottamuksesta


Kun suomalainen sanoo, että hän osaa jotakin hyvin, se tarkoittaa yleensä, että hän osaa asian hyvin. Luultavasti todella hyvin. Jos suomalaisen suusta kuuluu ”En minä nyt erityisen hyvä ole”, se voi tarkoittaa, että hän on todella hyvä tai sitten sanojensa mukaisesti ei erityisen hyvä.

Matkoillani olen törmännyt muiden kulttuurien tapaan markkinoida itseään. Päällimmäisenä mieleen nousee Suomessakin käyneet englantilaispojat, joiden kanssa kielimuuri kävi joskus ilmeiseksi. Etenkin toisella heistä on joko rautainen itseluottamus tai rautaiset silmälaput. Ennen luistelureissua hän sanoi olevansa varsin hyvä luistelemaan. Hän ei ollut.

Suomessa hän kertoi olevansa varsin hyvä ampumaan. Hän ampui kaikki ohi. Melkein samaan hengenvetoon hän kertoi olleensa hyvä soittamaan kitaraa. Kun hän tarttui soittimeen, siitä ei välttämättä näkynyt jälkeäkään. Tässä vaiheessa säädin kielelliset vastaanottimeni uuteen asentoon ja tajusin, että kyseessä ei välttämättä sittenkään ole ne edellä mainitut rautaiset silmälaput vaan vain erilainen tapa ilmaista sama asia. Minun pitää vaan osata siirtää ylisanat jatkumolla oikeaan paikkaan: ’varsin hyvä’ on ’oikeastaan aika huono’, ’todella hyvä’ on ’ihan ok’, ’suorastaan virtuoosimaisen täydellinen’ on ’ihan hyvä’.

Lopuksi myös pari kuvaa Bardonecchian kauniista maisemista.





maanantai 23. tammikuuta 2012

Ja takaisin studioon


Laskettelut on lasketeltu ja nyt alkaa jo tuntua, että kohta jätän Bolognan taakseni. Viikolle on pitänyt jo suunnitella viimeisiä iltoja siinä ja siinä paikassa, ja osa kavereista lähtee jo viikonloppuna. Onneksi ihmisaivot kääntävät asioita myönteisiksi, ja minustakin on alkanut jo pikku hiljaa tuntua, että voin jättää tämän vaiheen elämästä taakseni hyvillä mielin.

Tällä viikolla on luvassa muutamia kuvia Bardonecchiasta, sekä tarinoita siitä, miten eri kulttuureista tulevilla on eri tavat ilmaista oman osaamisensa taso. Suomeksi sanottuna siis itsekehusta.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Urani r&b-laulajana


Minua ei lakkaa hämmästyttämästä partureiden ihmeellinen maailma. Tänään pulitin taas viisitoista euroa siitä hyvästä, että pääsin istumaan tunniksi parturintuoliin. Tällä kertaa pyysin myös trimmauksen parralleni.

Kielimuurista huolimatta kokonaisuus oli jotakuinkin onnistunut. Nyt näytän – partani puolesta –siltä kuin aloittelisin uraani rhytm and bluesin parissa. Kokeilisin laulaa, mutta vuokraisäntäni on kotona ja hän tulisi juttelemaan minulle, joten minun täytyy odottaa hetkinen ennen kuin voin kokeilla, onko lauluääneni partani veroinen.

Huomenna, torstain ja perjantain välisenä yönä, alkaa kauan odottamani laskettelumatka. Paluu on sunnuntaina, joten Myötäpäivään-blogi hiljenee taas hetkeksi. Ei silti huolta, vielä on luvassa pari viikkoa hupia ennen kuin Un viaggio in Italia saavuttaa päätepisteensä.

tiistai 17. tammikuuta 2012

Uusi arki Bolognassa


Ennenaikaisen kevään ylistys näyttää olleen juurikin sitä – ennenaikaista. Lämpötilat Bolognassa ovat viime päivinä pysytelleet parin plusasteen puolella ja yöllä on ollut pakkasiakin. Paksu talvitakki, jota kirosin Milanossa, on ansainnut hyvitteleviä kiitoksia monta kertaa.

Italiaan paluuni jälkeen elämäni on ollut hyvin Bologna-painotteista. Muita vaivaavat opiskelukiireet ja yleinen taisteluväsymys, joten emme ole käyneet matkailemassakaan. Onneksi torstaina alkaa parin päivän laskettelureissu Torinoon, josta toivottavasti tulee tämän vaihdon huipennus, sillä sen jälkeen ihmiset alkavat palailla koteihinsa.

Kalenteri näyttää kohdallani täysin tyhjää, mikä on aiheuttanut sekä syviä onnentunteita että perinpohjaista tylsistymistä. Olen täyttänyt päiväni urheilulla sekä työnhaulla. Päivät vierivät melkeinpä huomaamatta. Mieleeni nousee Australian lämpimät päivät, jolloin makoilin patiollani ja luin kirjoja auringonpaisteessa. Täällä tosin ilmat eivät ole yhtä suotuisia.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Mitä yhteistä on iPhonella ja järjestetyllä avioliitolla?


Vanhan anekdootin Fordin T-mallia sai minkä värisenä tahansa kunhan se oli musta. Sata vuotta myöhemmin sama voitaisiin sanoa ensimmäisten sukupolvien iPhoneista. Nokialla puolestaan oli valikoima epämääräisiä numero- ja kirjainyhdistelmiä, joista valitseminen vaati niiden ominaisuuksiin perehtymistä.

Nokialla oli tietysti omat lippulaivamallinsa, mutta niiden lisäksi vaihtoehtoja oli valtavasti. Applen menestykselle ja Nokian alamäelle on olemassa lukemattomia syitä, mutta yksi tekijä iPhonen ja koko iTuoteperheen menestyksen takana on se, että karsitut vaihtoehdot yksinkertaistavat kuluttajan päätösprosessia. Tämän kirjoituksen ytimenä on kuitenkin se, että vaihtoehtojen vähyys myös muuttaa myös valintaan suhtautumista ei pelkästään sen tekemistä.

Ihmismielelle on ominaista, että omat valinnat pyritään järkeistämään, vaikka alun perin niille ei välttämättä ollut rationaalista syytä. Ne myös pyritään näkemään positiivisessa valossa. Otetaan esimerkki: kun päätin vaihtopaikkaani, minulla oli kaksi vaihtoehtoa. Firenze tai Bologna. Sattuman perusteella valitsin Bolognan ensimmäiseksi valinnakseni. Vähän aikaa sitten näin vaihtohakemukseni ja muistin, että minulla oli ollut myös toinen vaihtoehto. Tunsin tehneeni oikean päätöksen, sillä Firenze on mielestäni turistimaisempi siinä missä Bologna on oikeiden italialaisten asuttama eloisa opiskelijakaupunki. Olin siis valintaani tyytyväinen.

Jos taas olisin valinnut Firenzen, olisin epäilemättä pitänyt Firenzeä oikeana valintana, koska se on esimerkiksi kauniimpi ja kulturellimpi kuin Bologna. Mitä jos minulla olisi ollut näiden kahden vaihtoehdon sijaan kaikki Italian yliopistot valittavana? Ensinnäkin valintaprosessi olisi ollut tuskallisempi ja lopulta olisin vain valinnut lähes sattumanvaraisesti jonkun. Jälkeenpäin tietenkin olisin löytänyt valinnalleni järkiperusteet.

Toiseksi olisi saattanut käydä niin, että valitsemani kaupunki ei olisikaan miellyttänyt minua yhtä paljon kuin Bologna nyt. Jos olisin päätynyt Roomaan, olisin ehkä kaivannut Pohjois-Italiaan. Muualla olisin kaivannut historialliseen Roomaan. Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolen, mutta jos vaihtoehtoja on vähemmän, ehkä aidan toinen puoli kasvaakin heinää.

Psykologit ovat osoittaneet, että juuri näin käy: jos vaihtoehtoja ei ole, sen kanssa opitaan elämään. Kun vaihtoehtojen lukumäärä kasvaa, tyytyväisyys päätökseen laskee, koska sitä verrataan muihin mahdollisuuksiin. ”Mitä jos?” -ajattelu kylvää täten tyytymättömyyden siemenen. Tämä pätee niin älypuhelimen ostamiseen, parisuhteisiin kuin muihin elämän suuriin ja pienempiinkin päätöksiin.

Tästä pääsemmekin otsikon kysymykseen. Länsimaalaiselle ihmiselle ajatus järjestetystä avioliitosta tuntuu vieraalta, sillä puolison valintahan on yksi henkilökohtaisimmista päätöksistä, joita ihminen elämässään tekee. Mutta onko parinhaussa kyse Sen Oikean etsimisen sijaan Sen Oikean Asiaintilan etsintä? Kuinka monta kertaa sitä tapaa kiinnostavan ihmisen, jonka kanssa voisi kuvitella seurustelevansa, mutta käy ilmi, että hän – tai sinä itse – on jo parisuhteessa, muuttamassa toiselle puolen maailmaa tai mikä tahansa miljoonista raskauttavista asiaintiloista. Kun tähdet ovat oikeassa linjassa ja kaksi ihmistä tapaavat Siinä Oikeassa Asiaintilassa, ihmisaivot kääntävät tilanteen siten, että toisesta tuleekin Se Oikea.

Tutkimusten mukaan järjestetyt avioliitot ovat onnellisempia kuin länsimaalaiseen tapaan sovitut. Edellä keskustellun perusteella voidaan esittää, että kyseessä on sama ilmiö kuin iPhonen ostossa: koska vaihtoehtoja on vähän, lopputuloksen kanssa opitaan elämään. Eikä siinä vielä kaikki. Järjestetyssä avioliitossa ei nimittäin ole tilaa ”Mitä jos?” -mietteille. Joskus valintojen runsaus – kutsuttukaan sitä vaikka vapaudeksi – ei olekaan hyvä asia, vaan saattaa johtaa suurempaan onnettomuuteen.

perjantai 13. tammikuuta 2012

Myöhästymisen lyhyt oppimäärä – katkelma Myötäpäivään-blogin kultaisen käytöksen kirjasta


Italiaan verrattuna suomalaiset ovat täsmällistä kansaa. Jos tapaaminen on sovittu kello kahdeksi, useimmat ovat paikalla kahden aikaan. Ajoissa oleminen osoittaa kunnioitusta vastapuolta kohtaan, myöhästyminen taas kertoo itsekkyydestä.

Kaikki myöhästelevät joskus erinäisistä syistä: ehkä bussi oli lumimyrskyn takia myöhässä, ehkä kissa söi bussikortin. Joissakin tilanteissa myöhästyminen on myös suotavaa, joissakin täysin hyvän tavan vastaista. Tämä lyhyt opas kertaa yleisimmät tilanteet ja antaa käytännön ohjeet niin pinttyneelle myöhästelijälle kuin satunnaiselle kokeilijallekin.

Myöhästymistilanteen yleiset raamit voidaan määritellä kahden muuttujan perusteella. Ne ovat tilanne ja osanottajat. Näistä kahdesta riippuu mikä on se aikaikkuna, jona sovittua tapaamisajankohtaa tulisi noudattaa. Seuraavassa käsitellään näitä kahta muuttujaa muuntelemalla saadut tilanteet.

Tilanne: Virallinen. Osanottajat: 2–99
Aikaikkuna, jolloin  on ihailtavaa saapua sovitulle alueelle (AJOISSA): -20 – -10 min.

Klassinen esimerkki tällaisesta tilanteesta on työpaikkahaastattelu. Jos matkasuunnitelmiin varaa kaksikymmentä minuuttia ylimääräistä, myös yllättävät tilanteet voidaan usein sisällyttää aikatauluun ilman sen tärveltymistä. Koska toinen osapuoli ansaitsee näissä tilanteissa usein erityistä kunnioitusta tai ainakin sen osoittamista, myöhästyminen on erityisen tuomittavaa.

Tilanne: Virallinen. Osanottajat 100–9999.
AJOISSA: -30– -20 min.

Kun osanottajien määrä kasvaa, myös heidän vastuunsa olla ajoissa kasvaa. On eri asia odotuttaa kahta ihmistä kuin kahta sataa. Ylimääräiset minuutit ennen tilaisuuden varsinaista alkamista voi vaikka käyttää siihen, että sukii naamansa sellaiseen kuntoon, että kehtaa esitellä sitä tuhansille ihmisille.

Tilanne: Virallinen. Osanottajat: 10 000–100 000.
AJOISSA: +5 – +30 min.

Jos joutuu tällaiseen tilaisuuteen, ensimmäinen askel on tarkistaa ajokorttiin tai opiskelijakorttiin kirjoitettu nimi. Siinä tapauksessa, että kortissa lukee Lady Gaga, on aivan suotavaa tai jopa odotettavaa olla hivenen myöhässä. Osanottajat ymmärtävät kyllä, että pekonipukuun sonnustautuminen vie tavallista leninkiä enemmän aikaa.

Tilanne: Epävirallinen, julkinen. Osanottajat: 2
AJOISSA: -10 – +3 min.

Tämä on luultavasti yleisin tällä alalla kohdattava  tilanne. Kohtaaminen on sovittu pääkirjaston/kirjakaupan/minkä tahansa tunnistettavan monumentin eteen kello kahdeksitoista. Aikaikkuna on anteeksiantavaisempi kuin virallisissa yhteyksissä, mutta kolmen minuutin myöhästyminen sallitaan ainoastaan samasta syystä kuin moottoritiellä ajetaan aina sataakahdeksaa. Eri kellot saattavat nimittäin olla kierretty hiukan eri asentoon samoin kuin nopeusmittaritkin.

Paikalle ei kuitenkaan kannata saapua kymmentä minuuttia aikaisemmin, sillä julkisella paikalla odottelu aiheuttaa naaman vääntymisen sitruunalle. Jos molemmat saapuvat tapaamiseen muutamaa minuuttia ennen sovittua aikaa, he voivat käyttää ylimääräiset minuutit toistensa onnittelemiseen siitä, että he ovat kunniallisia yhteiskunnan jäseniä.

Tilanne: Epävirallinen, yksityinen. Osanottajat: 3–5.
AJOISSA:  -10 – +7 min.

Jos tapaat julkisella paikalla enemmän kuin yhden ihmisen, on sallittua venyttää saapumista viidellä minuutilla kahdenväliseen tapaamiseen verrattuna, sillä on todennäköistä, että odottelija saa seuralaisen jostakin muusta ryhmänne jäsenestä. Huomattavaa kuitenkin on, että AJOISSA-aikaikkuna on laskettu olettaen, että saapumisajankohta t noudattaa normaalijakaumaa. Ei siis ole hyvien tapojen mukaista aina noudattaa myöhäisintä mahdollista aikaa.

Tilanne: Epävirallinen, yksityinen. Osanottajat: 2.
AJOISSA: +3 – +15 min.

Tämä on toinen yleisesti luonnossa kohdattava asiaintila. Olet sopinut, että näet ystävääsi hänen kotonaan kello kahdeltatoista ja syötte keksiä/juustokakkua/sananne ja ilmoitatte, että menette vanhojen tansseihin jonkun muun kanssa.

Koska tilanteeseen ei kuulu julkista odottelua, aikaikkuna on siirtynyt kokonaisuudessaan aikajanalla oikealle. Ennen sovittua aikaa ei ole soveliasta ilmaantua paikalle, sillä on oletettavaa, että isäntä tai emäntä korjaa likapyykkinsä ja nolon harlekiiniromaaninsa sängyn alle vasta noin minuuttia ennen tapaamisen aiottua ajankohtaa.

Tilanne: Epävirallinen, yksityinen. Osanottajat 3–5.
AJOISSA: +3 – +10 min.

Tilanne on muuten sama, mutta aikaikkuna on viisi minuuttia pienempi, sillä liian myöhään saapuessaan osanottaja tuhlaa paitsi omaansa, myös ainakin kahden muun aikaa. Lisäksi kaveripiirissä saattaa helposti sattua tilanteita, joissa muiden myöhästyessä kaksi ihmistä, joilla ei ole mitään sanottavaa toisilleen joutuvat viettämään epämiellyttävän kauan kahdestaan, vaikka eivät varsinaisesti ole ystäviä.

Tilanne: Epävirallinen, yksityinen. Osanottajat 6–40.
AJOISSA: +30 – +60 min.

Jokaisen sosiaalisen eläimen elämässä koittaa hetki, jolloin hänelle saapuu kutsu juhliin, kotibileisiin tai hippoihin (sanavalinta riippuu siitä, millä vuosituhannella on sattunut syntymään). Jos juhlien on ilmoitettu alkavan kuudelta, käyttäytymistieteellisesti valveutunut kanssaeläjä ajoittaa saapumisensa suomalaisittain varsin myöhään. Tunninkin myöhästyminen on sallittavaa, etenkin siinä tapauksessa, että ei tunne juhlista ketään/ne on kaikki ihan tyhmiä muutenkin/rippipuku kiristää mahan kohdalta (jälleen kysymys on siitä, milloin on syntynyt).

Näiden tilannekohtaisten neuvojen jälkeen on sopiva hetki antaa yleisiä neuvoja myöhästymistilanteessa käyttäytymiseen.

Myöhästymisestä ilmoittaminen

Omasta myöhästymisestä tulee ilmoittaa vastapuolelle ennen kuin on oletettavaa, että hän lähtee siirtymään tapaamispaikalle. Missään tapauksessa ei pidä lähettää pahoittelutekstiviestiä siinä vaiheessa, kun itse astuu kotiovelta kadulle sillä kellonlyömällä, kun pitäisi jo olla kaupungilla. Muista myös, että puhelu on henkilökohtaisempi kuin tekstiviesti. Kirjeet alkavat  kuitenkin olla vanhanaikaisia, elämmehän jo 2000-luvulla.


Myöhästymiseen suhtautuminen

Jos vastapuoli on myöhässä, on tärkeää suhteuttaa reaktio siihen, kuka myöhästelijä on ja kuinka paljon hän on myöhästynyt. Jos olet rahallisesti riippuvainen myöhästelijästä – hän voi esimerkiksi olla pomosi – loihdi huulillesi hurmaava hymy. Usein hyökkäys on paras puolustus, ja käänteinen psykologia johtaa yllättäviin tuloksiin.

Jos myöhästyjä on sinulle läheinen ja vain hiukan myöhässä, voit sivuuttaa tapauksen olankohautuksella. Jos läheinen henkilö myöhästyy paljon, kuvittele puraisevasi sitruunaa, kun hän viimein suvaitsee ilmaantua.  Mikäli myöhästyminen on toistuvaa, voit liittää tervehdykseen myös mykkäkoulua tai muita passiivis-aggressiivisia käyttäytymismalleja.

Suhtautuminen myöhästymiseen suhtautumiseen

Jos huomaat olevasi tilanteessa, jossa myöhästyt edellä mainituista aikaikkunoista, on syytä pyytää anteeksi. Jos sinulla on oikea syy, sen mainitseminen on myös kohteliasta. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että vaikka vastapuoli näyttää haistaneen viikon vanhaa silakkaa, tosiasia on, että sinä olet myöhässä ja tällä tavoin syyllinen vastaanottajan mielentilaan. Anteeksipyyntö ja toistuvissa tapauksissa elämänkatsomuksen uudelleenarviointi tasoittavat kuoppaisenkin tien.

Kuten kultaisen käytöksen kanssa yleensäkin, teot puhuvat puolestaan. Jos kunnioitat sopimiasi tapaamisia ja ihmisiä, joiden kanssa ne sovit, kierrä sisäistä kelloasi vartti eteenpäin ja yllätä iloisesti – ole ajoissa.

(Kaikki tekstissä esiintyneet esimerkit ovat kirjoittajan mielikuvituksen tuotetta, ja kaikki yhteydet oikeisiin ihmisiin ja tilanteisiin ovat sattumaa.)

torstai 12. tammikuuta 2012

Yliopistouran viimeinen piste


Tänään koitti se kauan odotettu päivä, kun tein viimeisen tentin Bolognassa. Samalla se oli viimeinen tentti maisterin tutkintoon, sillä helmikuussa valmistun. Edellisestä suullisesta tentistä viisastuneena käytin eilisillan muuhun kuin tenttiin lukemiseen ja sain kirjoitettua muita tekstejä.

Bolognan yliopiston, ainakin humanistisen tieteiden, kokeista sanoittakoon, että ne ovat häpeällisen helppoja. Tietysti tilanteeseen vaikuttaa se, että olen vain pieni erasmus-vaihtari, joka ymmärtää huonosti ja puhuu vielä huonommin italiaa. Tämänpäiväinen koe käsitti osaltani sen, että vastasin opettajan kysymykseen siitä, mistä kirjoitin pienen kirjoitelman kurssin aikana. Kysymys ei siis ollut käsittelemistäni aihealueistani vaan juurikin mitä aihealueet olivat olleet.

Paperiin lävähti lopulta 28/30. Itse olisin noilla näytöillä ansainnut lähinnä avokämmentä poskelle. Toisaalta sainpahan lopetettua opintoni duurisäveleen, ja Bolognan kevät heijasteli kevyttä mielentilaani. Kävin uusimassa salijäsenyyden, joten seuraavan kuukauden ajaksi riittää tekemistä.

Akateemisille opinnoille heilautan nyt kättä ja sanon kiitos kaloista.

tiistai 10. tammikuuta 2012

Kevät, kuljen asuntooni vanhaan


Suomen paletti oli tummaa murrettuna harmaalla. Milanossa aurinko paistoi, talvitakki kuumotti ja junamatkan värimaailma oli kuin haalennut Jaffa-mainos kyläbaarin ikkunassa.

Myötäpäivään-blogi palaa taas tuttuun päiväjärjestykseen ja luotaa kulttuurien ja ihmisten välisiä syviä vesiä samaan tyyliin kuin ennenkin. Luvassa on ainakin lastuja siitä, miten itseä kehutaan ja kuinka kauan on soveliasta olla myöhässä ja missä tilanteissa.

Nyt kipin kapin kauppaan ja täyttämään ruokakomerot kaikella italialaisella hyvällä – muun muassa iki-ihanalla Pamin UHT-maidolla ja tonnikalalla. Sosiaalisesti kyltymätöntä vuokraisäntää ei ole vielä näkynyt, joten en joudu heti hyppäämään kulttuuriuima-altaan syvään päähän.