Henkilökohtaista tilaa

Vanhan kaskun mukaan kun suomalainen ja amerikkalainen keskustelevat he siirtyvät, juttutuokion pituudesta riippuen, useiden metrien matkan. Sama pätee suomalaisen opiskelijan ja italialaisen vuokraisännän keskusteluun. Tänään minulla oli nimittäin kauan kamm… innolla odotetut tällit Lorenzon (nimi muutettu) kanssa.

Täällä Italiassa ihmiset seisovat keskimäärin yhtä kaukana toisistaan kuin vasta naimisiin mennyt suomalaispariskunta. Kun juttelin Lorenzon kanssa, siirryin askel askeleelta kauemmas hänestä, mutta hän seurasi yhtä vääjäämättömästi perässä. Suomalaiseen lakeuteen tottuneena puhe-etäisyys oli hivenen kiusallinen.

Keskieurooppalaiseen tapakulttuuriin kuuluu myös poskisuudelmat, joiden kanssa suomalainen arojen mies on helisemässä. Siinähän pitää koskettaa toista. Suomessa niin läheinen kanssakäyminen vaatii vähintään luvan morsiamen isältä. Toisaalta olen kuullut, että joidenkin mielestä halaaminen on paljon intiimimpää kuin poskisuudelmat. Riippunee myös siitä, mihin on tottunut.

Kun Australiassa olin hyvästelemässä naispuolista latinanopettajaani, tilanne huipentui siihen, että meidän piti päättää, millä tapaa sinetöimme kauniin suhteemme. Olin jo ojentamassa kättäni, kun hän nojautui eteenpäin ylävartalosta. Refleksinomaisesti aloin halaamaan häntä ja kiersin käteni hänen ympärilleen hyvin kevyttä halausta varten.

Opettaja oli ilmeisesti yrittämässä jonkinlaista poskisuudelmaa, sillä hän alkoi pistää vastaan ja hyvin lyhyen hetken ajan kamppailimme toisiamme vastaan: minä vedin häntä halaukseen ja hän työnsi minua poispäin. Lopulta tilanne raukesi sanattomaan yhteisymmärrykseen siitä, että olimme tehneet tarpeeksi. Tuo jäähyväisten äpärälapsi kesti hyvin lyhyen aikaa, mutta se on hyvä esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun henkilökohtaista tilaansa arvostava suomalainen päästetään maailmalle.