torstai 6. lokakuuta 2011

Vauvanaskelia

Kurssivalintojen tummasta yöstä löytyi tänään sekä kirkas johtotähti että musta aukko. Suomalais-ugrilainen filologia menettelee tylsyydessäänkin ja luulen, että pääsen myös suullisen kokeen läpi, kunhan sinne asti päästään. Tänään minulla alkoi kaksi kurssia: keskiajan latinaa sekä sosiaalista markkinointia.

Kursseista ensimmäinen osoittautui loistavaksi valinnaksi, koska kurssilla on myös muita vaihtareita ja opettaja puhuu siksi hitaasti ja selvästi. Hän vaikutti muutenkin taitavalta pedagogilta, joten odotan kurssilta paljon.

Kolmas suunnittelemani kurssi on marketing sociale, mutta kun pääsin luentosaliin asti en edes mahtunut kunnolla pikkuiseen luokkaan, joka oli ammuttu täyteen mustatukkaisia rahantavoittelijoita. Oppilaat istuivat osaksi lattialla, osaksi tuoleilla ja muutama nojaili ulko-oveenkin.

Itse istuin lattialle ja kuuntelin puolentoista tunnin ajan, kun vanhempi professori puhui siitä, mitä sosiaalinen markkointi on. Ainakin luulen, että hän puhui siitä, koska valehtelematta ymmärsin koko luennosta ehkä kaksi sanaa. Heitin jo toivon siitä, että kävisin kyseisen kurssin, mutta saa nähdä, käynkö vielä ensi viikolla kuuntelemassa seuraavan luennon, jotta saan varmuuden ymmärtämättömyydelleni.

Tänään sain myös ensimmäisen annoksen kunnon kotiruokaa, kun tein Australian suosikikseni noussutta kana-makaronimössöä. Asuntoni alapuolella on pikkuinen torikatu, jolta saa kananrintaa varsin halvalla, joten nyt maha on täynnä protskua. Vauvanaskelia tasapainoiseen arkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti