Mitä yhteistä on korttipakalla ja lammikoiden jääkuorella?

Hei, rakkaat kanssaeläjät! Lyhyen hiljaiselon jälkeen Myötäpäivään-blogi palaa taas normaaliin päiväjärjestykseen. Huippukokous saksalaisten edustajan kanssa on ohi ja ystävyys, yhteistyö ja avunanto -sopimus on uudistettu taas vuodeksi eteenpäin. Teki hyvää nähdä tuttuja naamoja aikaisemmasta elämästä, sillä se asetti Bolognan-ajan uuteen perspektiiviin. Vietimme Timin kanssa aikaa myös Italian-vaihdon ystävieni kanssa, joten oli mielenkiintoista kuulla, minkälaiset ensivaikutelmat hän heistä sai.

Toisaalta Timin näkeminen valoi uskoa siihen, että eri elämänvaiheissa tapaamamme ihmiset eivät ole vain kertakäyttöystäviä, jotka unohdetaan nopeammin kuin viime maanantain lounas. Hän on käynyt Suomessa ja nyt Italiassa, vaikka joskus muinoin ajattelin, että en enää näe häntä sen jälkeen, kun hän hyppäsi Fidzin pääsaarelle palaavaan veneeseen. Seuraavaksi on kai minun vuoroni lähteä vieraisille Saksanmaalle.

Keväisin kun lapsena palasin kotiin koulusta minulla oli tapana sulattaa lammikoiden ohuita jääkuoria sormieni välissä. Asetin sulamisajalle ehtoja, jotka ennustivat milloin mitäkin. Kun odotin malttamattomasti Coca-Cola-jojoa postissa, joka iltapäivä poimin jääpalasen ja sanoin mielessäni: ”Jos sormeni sulattavat jään ja osuvat yhteen ennen kuin tulen kotipihaan, postilaatikossa on uusi jojoni.” Sitten erään kerran minulla oli tunne, että ennustukseni osuu epäilyksettä oikeaan; samalla kertaa postilaatikossa odotti muhkea ruskea kirjekuori.

Kun olimme Timin ja Simonin kanssa viimeistä iltaa Fidzillä ja olimme jo kyllästyneet tavallisiin korttipeleihimme, päätimme antaa korttien kertoa kohtalomme. Peli oli hyvin yksinkertainen: korttipakalle esitettiin kyllä-ei–kysymys ja esiin käännettävän kortin väri antoi vastauksen. Makasimme rantabaarin säkkituoleissa ja näkymätön meri liikutti hiekkaa kymmenen metrin päässä Kysymykset vaihtelivat syvällisistä kepeisiin ja aidoista ilkeisiin. Päällimmäisenä pöydällä olivat ihmissuhteet.

Jälkeenpäin olemme hämmästelleet aina, kuinka moni ennustuksista osui oikeaan. Tälläkin kertaa kävimme läpi omat suosikkimme. Muistan, kuinka tuona iltana minusta tuntui, että tärkeimpien kysymysten vastaukset olivat tosia, eivätkä enää leikkiä.

Albert Einsteinin suuhun on laitettu lainaus, joka menee suunnilleen näin: ”Jos ei usko minkäänlaiseen taikuuteen, on melkein sama olla kuollut.” Unohtakaamme siis hetkeksi kaikki ne keväiset kotimatkat, kun tarkoituksella valitsemani hiuksenhieno jääkuori suli jo ennen viimeistä pitkää suoraa ja joiden päätteeksi minua odotti tyhjä postilaatikko tai ne kaikki kysymykset, joiden vastaukset eivät miellyttäneet meitä ja jotka kysyimme uudestaan hiukan eri sanankääntein kunnes saimme paremman vastauksen – puhumattakaan niistä elämäntilanteista, jotka menivät täysin päinvastoin kuin kortit antoivat olettaa.