Kuvia Firenzestä ja asioita, joita en ymmärrä

1. Suhteellisuusteoriaa

2. Istuma-ammeita. Ne ovat kuin combi-sukset, joilla pitäisi pystyä hiihtämään sekä perinteistä että vapaata tyyliä, mutta oikeasti niillä ei pysty tekemään kumpaakaan. Istuma-ammeessa ei voi istua eikä seistä. Lisäksi tilaa on niin vähän, että kylmännihkeä suihkuverho liimautuu selkään kuin epätoivottu lähentelijä yökerhossa.

Santa Maria del Fiore

3. Kun ulkona on 15 astetta varjossa ja parvekkeen ovea pidetään auki. Kaikki kysyvät minulta, että enkö ole Suomessa tottunut kylmyyteen ja vastaan aina samoin: ”Kyllä, mutta ulkona.”

Sama toiselta puolelta

4. Sitä, miksi meidän tiskialtaassamme on vain yksi allas.

5. Naisia.

Rauhaa ja East Sidea

6. Sitä, miksi aluslakanan ja peiton väliin pitää laittaa yksi ylimääräinen lakana.

7. Italian konjunktiivin käyttöä.

Ponte Vecchio

8. Sitä, miksi pesukone kääntää kaikki t-paidat aina väärinpäin.

Ponte Santa Trinità, luulen

9. Ylenpalttista kohteliaisuutta. Jos kysyn joltakulta, onko hänellä nälkä ja haluaako hän syödä lounasta, jonka aion tehdä, minusta siihen on kaksi mahdollista vastausta: kyllä kiitos ja ei kiitos. Ehkä se riippuu kulttuurista, mutta tämä on jo liikaa: ”Oi voi, söin juuri. Sori, mutta en taida pystyä syömään juuri nyt mitään. Sori oikeasti, ei kai tämä haittaa.” Hemmo hei, kosintojakin on torjuttu Suomessa vähemmällä.

Uutta ja vanhaa

10. Vihaisia nuoria miehiä, jotka valittavat kaikesta.

Yhtäkkiä Firenze

Hyvä puoli Bolognassa ja Italiassa on se, että välimatkat kaupungista toiseen ovat lyhyitä. Tänään lähdimme parin vaihtarin kanssa aamulla käymään päiväseltään Firenzessä. Junamatkan piti olla tunnin mittainen ja maksaa kymmenen euroa suuntaansa, mutta emme tajunneet nousta junalla oikealla asemalla. Erehdyksen takia kävimme mutkan Chiusissa, pikkukylässä tunnin matkan päässä Firenzestä.

Firenze itse oli kaunis kuten vanhat italialaiset kaupungit yleensäkin. Kiertelimme tunteja ja kävimme katsomassa suosituimmat kohteet kuten tuomiokirkon ja Ponte vecchion. Kuvia tulee huomenna, joten pysykää kuulolla.

p.s. kustannusten jakaminen on yllättävän hankalaa, jos neljän hengen ryhmästä yksi maksaa kaikki junaliput yhteen suntaan, toinen toiseen ja kolmas matka maksetaan epätasaisesti könttäsummiin jaettuna. Meiltä meni puolentoista tunnin mittainen kotimatka siihen, että setvimme kuka on kenellekin velkaa ja kuinka paljon.

Sää muuttuu

Tänään Bolognassa satoi ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun saavuin. Sen kunniaksi muutama kuva Bolognasta tällä kertaa mustavalkoisena.

Holvikäytävien Bolognassa taivaan voi nähdä ainoastaan puutarhoissa

Pieniä kirkkoja on ripoteltu ympäri kaupunkia

Vauvanaskelia

Kurssivalintojen tummasta yöstä löytyi tänään sekä kirkas johtotähti että musta aukko. Suomalais-ugrilainen filologia menettelee tylsyydessäänkin ja luulen, että pääsen myös suullisen kokeen läpi, kunhan sinne asti päästään. Tänään minulla alkoi kaksi kurssia: keskiajan latinaa sekä sosiaalista markkinointia.

Kursseista ensimmäinen osoittautui loistavaksi valinnaksi, koska kurssilla on myös muita vaihtareita ja opettaja puhuu siksi hitaasti ja selvästi. Hän vaikutti muutenkin taitavalta pedagogilta, joten odotan kurssilta paljon.

Kolmas suunnittelemani kurssi on marketing sociale, mutta kun pääsin luentosaliin asti en edes mahtunut kunnolla pikkuiseen luokkaan, joka oli ammuttu täyteen mustatukkaisia rahantavoittelijoita. Oppilaat istuivat osaksi lattialla, osaksi tuoleilla ja muutama nojaili ulko-oveenkin.

Itse istuin lattialle ja kuuntelin puolentoista tunnin ajan, kun vanhempi professori puhui siitä, mitä sosiaalinen markkointi on. Ainakin luulen, että hän puhui siitä, koska valehtelematta ymmärsin koko luennosta ehkä kaksi sanaa. Heitin jo toivon siitä, että kävisin kyseisen kurssin, mutta saa nähdä, käynkö vielä ensi viikolla kuuntelemassa seuraavan luennon, jotta saan varmuuden ymmärtämättömyydelleni.

Tänään sain myös ensimmäisen annoksen kunnon kotiruokaa, kun tein Australian suosikikseni noussutta kana-makaronimössöä. Asuntoni alapuolella on pikkuinen torikatu, jolta saa kananrintaa varsin halvalla, joten nyt maha on täynnä protskua. Vauvanaskelia tasapainoiseen arkeen.

Italialainen bisnesmalli

Iggy Pop oli tänään yhtä käsittämätön kuin viimeksikin ja suomalais-ugrilaisen filologian kurssi tuntuu aika tuskaiselta välillä. Sillä saattaa toki olla paljon tekemistä sen kanssa, että kolme neljäsosaa opettajan puheista menee ohi. Niskalihakset ainakin saavat harjoitusta, kun nyökkäilen koko ajan vimmatusti. Seuraavaksi pitäisi tajuta vastata, jos opettaja kysyykin kysymyksen.

Tänään myös etsin kartalta yliopiston salin ja talsin kaupungin läpi katsomaan miltä se näyttää. Paikan päällä kävi ilmi, että jäsenyyttä ei voi ostaa siellä, vaan pitää mennä toimistoon, joka puolestaan on aivan toisella puolen keskustaa. Maksoin sitten kertamaksun 6,5 euroa, ettei kävely menisi ihan hukkaan.

Tähän mennessä on käynyt selväksi, että italialaiset rakastavat yli kaiken erilaisia kortteja. Oikeastaan se taitaa olla oire paikallisesta tavasta paketoida palvelut niin, että se hinta, joka paperilla lukee ei todellakaan ole se hinta, mikä pitää maksaa. Esimerkiksi salille pääsyä varten pitää ostaa kortti, joka maksaa kymmenen euroa. Jäsenyyttä ei voi saada ilman korttia ja pelkällä kortilla ei tee mitään. Lisäksi pitää maksaa kymmenen euron rekisteröitymismaksu.

Paperilippujen pyörittelyn ilo kävi selväksi myös vaihtaribileissä, jossa sisäänpääsyyn vaadittiin tulostettu lippu, joka oven jälkeen vaihdettiin numerolappuun, joka annettiin kahden metrin päässä seisovalle miehelle, joka päästi sisään. Numerolapun tarkoitus jäi hivenen epäselväksi, mutta ainakaan sen saadakseen ei tarvinnut käydä jonottamassa toisella puolen tapahtumapaikkaa.

Arkipäivän asioita

Pala kerrallaan asiat loksahtelevat paikoilleen, ja arjen rutiinit uurtuvat syvemmäksi. Muihin vaihtareihin on helppo tutustua, sillä kaikki ovat samassa tilanteessa ja olen tavannut monia italialaisia, jotka ovat kiinnostuneet Suomesta.

Hiukan harmittaa, että minun, saksalaisen ja montenegrolaisen yhteiselo päättyy vähän yli viikon päästä, sillä talon omistaja tulee takaisin ja tarvitsee huoneet käyttöönsä. Tähän asti tämä paikka on ollut oikea onnenpotku, sillä täällä olen tuntenut olevani kotona.

Äsken sytytimme kaasu-uunin ja uunissa porisee valkoisen leivän päälle pilkottuja tomaatteja, valkosipulia ja mausteita. Ruoalla taitaa olla jokin italialainen nimi, mutta en nyt tähän hätää muista sitä. Uunin sytyttäminen ei ollut aivan helppoa, mutta pienellä yrittämisellä Andreas sai liekin sytytettyä.

Huomenna minulla on uusintaottelu Iggy Popin kanssa ja toivottavasti silloin ymmärrän vähän enemmän siitä, mitä hän sanoo. A dopo!

p.s. kaasu-uuni poltti leivät altapäin, mutta mustan narskuvinakin ne olivat varsin makoisia.

Iggy Pop ja ensimmäinen luento

Suunnitelmani opiskella suomen kielen kursseja näyttäisi näin aluksi olevan onnistunut. Tänään kymmeneltä seisoin pikkuruisen luokan edessä ja odotin, että tunti alkaisi. Pian paikalle tuli tyttö, joka paljastui paikalliseksi suomen kielen opiskelijaksi. Juttelimme hiukan ja kaksi muuta opiskelijaa ilmaantui myös paikalle. Lopulta myös opettaja saapui ja oi mikä ilmestys hän olikaan: pitkät vaaleat hiukset, ruskettunut iho, vaaleanpunaista huulipunaa. Hän oli kuin naispuolinen Iggy Pop.

Kurssi alkoi ja ensimmäisen puolen tunnin ajan pysyin melkein kärryillä siitä, mitä tapahtuu. Kurssin nimi on suomalais-ugrilainen filologia ja ensimmäiseksi opettaja ilmoitti, että kurssin teema on melankolia. Sen jälkeen hän puhui teoksista, jotka käsittelevät melankoliaa. Suurin osa niistä ei ollut suomalaisia tai unkarilaisia tai mitenkään suomen sukukieliin liittyvää, mutta ehkä rajoittunut kielentaitoni esti minua tajuamasta yhteyttä. Ehkä melankolia on niin suomalais-ugrilainen luonteenpiirre, että sitä voi tarkastella monelta eri näkökantilta.

Lopputunnin ajan nyökkäilin ja teeskentelin ymmärtäväni kun Iggy papatti italiaa matalalla äänellään. Tunnin jälkeen kysyin muilta oppilailta, mitä kurssi oikeastaan sisältää ja sain tietää, että kurssi on kaksiosainen: ensimmäinen osa käsittää tunnilla käsiteltävät tarinat, joissa on aiheena joko melankolia tai muodonmuutokset. Toisen osan sisällöstä minulla ei vieläkään ole mitään hajua.

                                                                                                   

Muut oppilaat vaikuttivat mukavilta ja koska meitä oli luokassa vain neljä, heihin oli helppo tutustua. Tavoitteemme käyvät sopivasti yhteen, sillä haluan puhua italiaa ja he haluavat oppia suomea. Vaikka oma italiani on vielä lapsenkengissä, heidän suomensa oli myös aika takeltelevaa, mikä on varsin ymmärrettävää kolmen vuoden kandinopintojen jälkeen.

Minulle suomen puhuminen selvästi ja hitaasti oli lopulta aika hankalaa. Minusta tuntui lisäksi, että teen heille karhunpalveluksen, jos puhun vain yleiskieltä. Voisin opettaa heille paljon: esimerkiksi nähdä-verbin yksikön ensimmäisen persoonan imperfekti ei nimittäin ole näin vaan näkkiin. Nähtäväksi jää saanko istutettua Italiaan Oulun murteen etäpesäkkeen.