torstai 17. marraskuuta 2011

Papupata porisee


Tämä blogi käsittelee nykyään vain minun ja vuokraisäntäni välistä suhdetta. Onneksi minua odottaa autuas viikonloppu, kun molemmat kämppikseni lähtevät viikonlopuksi kotiin kotiin. Toinen ilonaihe on se, että laitoimme lämmityksen päälle, joten sisällä on jopa lämpimämpi kuin ulkona.

Tänä aamuna kävin taas vakiokeskustelun vuokraisäntäni kanssa. Hän on nykyään alkanut kutsua minua chiacchieroneksi, suomalaisittain papupadaksi. Istuin syömään aamiaista hänen kanssaan ja hän alkoi heti määrittelemään meidän suhdettamme. ”Huomaan, että olemme hyvin erilaisia ihmisiä”, ”Näen, että haluat olla omissa oloissasi”, ”En ole koskaan nähnyt sinun nauravan”. Nyökkäilin ja söin paahtoleipääni. Kuulen samat asiat joka päivä.

Oikeastaan pidän Luigista, vuokraisännästäni, mutta ehkä hän on oikeassa siinä, että olemme hyvin erilaisia ihmisiä. Hänen yrityksensä saada minut puhumaan johtavat siihen, etten edes halua aloittaa keskustelua hänen kanssaan, koska sille ei tule loppua. Omalla mittapuullani suhteemme on aivan normaali nelikymppisen vuokraisännän ja vähän nuoremman vaihtarin välinen suhde: vaihdamme muutamat ystävällismieliset sanat kun tapaamme ja välillä jopa käymme pitemmän keskustelun. Hänestä olen varmaan tavattoman töykeä.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Näkyjä


Näin tänään miehen seisovan saunassa. Siellä oli kyllä lauteetkin, mutta hän katsoi parhaaksi seistä kiukaan edessä.

Näin tänään myös todella lyhyen italialaisen miehen. Hän ei ollut aivan kääpiö, muttei ihan täysikasvuinenkaan.

Näin myös tänään, kuten joka päivä, meidän tiskisienemme. Jostakin syystä muu maailma tuntuu käyttävän tiskiharjan sijaan monesti tiskisientä. Onhan se kyllä kätevä, kun sieni annostelee pesuaineen kuin itsestään, mutta meidän sienemme on niin vanha, että fairyn lisäksi se annostelee kasan mikrobeja puhtaisiin lautasiin. Kämppiksilläni ei ole nimittäin tapana edes puristaa sitä kuiviin vaan se laitetaan sellaisenaan takaisin kaappiin muiden viljelmien kanssa.

Tänään näin pöytäliinan, joka ilmeisesti pitää levittää pöydälle, kun syödään. Olen näin tehnytkin päivällisellä sen jälkeen kun kämppikseni oli kovasti järkyttynyt siitä, etten laittanut sitä. Kysyin syytä ja hän sanoi, että se laitetaan sen takia, että putsaaminen on helpompaa. Kun vertasin tilannetta, jossa nokare tomaattista tonnikalaa putoaa pöytäliinalle ja toisaalta tilannetta, jossa se putoaa paljaalle pöydälle, hän sanoi, että tomaattista tonnikalaa ei ole tarkoitus pudottaa pöytäliinalle. Lisäksi hän kertoi, että pöytä on likainen, koska siihen nostetaan esimerkiksi ostokset. Vastustelin ja jaoin näkemykseni siitä, että ruoka syödään yleensä lautaselta eikä pöydältä. Hän ei ymmärtänyt näkökantaani.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Mustalaiskirous


Nuorempana en uskonut, että ihmiset voivat lihoa. Laihtuminen oli samanlainen myytti. Se korkeintaan sattui jollekin kaukaiselle sukulaiselle tai kaverin kaverille. Onneksi näin aikuisena olen tullut järkiini ja huomannut, että ihminen voi lihoa. Laihtumiseen tosin en usko vieläkään.

Armeijan terveystarkastuksessa jääkäri otti painoni ylös ja huikkasi sen sihteerille. ”55 kiloa.” – ”65 kiloa?” – ”Eiku 55.” Nykyään painan varmaan tuon 65 kiloa, joten vaaka todistaa lihomattomuusteoriani vääräksi.

Epäuskoni liittyy varmaan siihen, millaiselle kehotyypillä minua on siunattu. Nuorena join pullon kokista päivässä ja söin sipsipussin alkuruokana. Painoni ei silti koskaan noussut, ehkä siksi, että olen aina pitänyt ruokaa enemmänkin poltto- kuin nautintoaineena.

Joku saattaa syödä donitsin ja lihoo kaksi kiloa yön aikana. Joku toinen saattaa käydä kerran salilla ja herätä lihaskimppuna. Minä voin tehdä molempia ilman mainittavaa vaikutusta. Olen alkanut epäillä, että kyseessä on mustalaiskirous.

maanantai 14. marraskuuta 2011

Ruisleipää ja saunomista


Pyhästä kolminaisuudesta puuttuu enää Fazerin sininen suklaa, mutta onneksi täällä on Kinder-suklaata, mikä on melkeinpä parempaa. Viime päivinä olen kuitenkin saanut maistaa kunnon ruisleipää ja kunnon löylyjä, joten koti-ikävä, joka ei ole vieläkään iskenyt, myös pysynee poissa.

Sunnuntaina kiipesimme Bolognassa San Lucan kirkolle, joka sijaitsee vähän keskustan ulkopuolella. Näkymät olivat hienot ja sää syksyisen kirpeä, joten reippailu kotikaupungissakin oli virkistävää. Eteläiset naapurimme olivat tuoneet Virosta asti tummaa leipää, jota kelpasi mäystää.

Tänään kävin myös saunassa ensimmäistä kertaa sitten syyskuun. Salillani on nimittäin epäilyttävän näköinen pikkukoppero, jota myös saunaksi sanotaan. Tänään testasin löylyt ensimmäistä kertaa ja vaikkei se ihan puusaunalle vedäkään vertoja siinä oli silti yllättävän pehmeät löylyt. Vettä tosin heitettiin kiukaalle soppakauhalla.

Lopuksi muutamat kuvat reissuiltani.

Maranellon Ferrari-museossa tunnustettiin väriä

San Luca Bolognassa












sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Viisi minuuttia


Täällä on vielä sunnuntai joten toivotan kaikille hyvää isänpäivää. Kiireisen päivän jälkeen kuvia tulee huomenna.

lauantai 12. marraskuuta 2011

Yhtäkkiä Pisa... eiku Modena


Tänä lauantaina aiomme alun perin yrittää matkata Pisaan ottamaan kuvia vinosta tornista, mutta erinäisten sitoumusten takia lähtijöiden määrä väheni niin paljon, että päätimme siirtää sen eri päivään. Sen sijaan minä ja Tom tapasimme rautatieasemalla kymmeneltä ja hyppäsimme ilman sen kummempia suunnitelmia johonkin junaan. Tämä juna sattui menemään Modenaan, mikä sopi meille varsin hyvin, sillä matka sinne kestää vain puolisen tuntia.

Modena oli hauska pikkukaupunki joskaan siellä ei ollut mitään elämää suurempaa. Parin tunnin kiertelyn jälkeen hyppäsimme bussiin ja köröttelimme Maranelloon, joka tietenkin tunnetaan Ferrarin syntymäpaikkana. Kävimme Ferrari-museossa ihastelemassa punaisia kiitureita, mikä oli yhdentoista euron hintaan ihan tarpeeksi viihdyttävää.

Huomenna on siis luvassa pari kuvaa nopeista autoista ja muutama enemmän rakennuksista. Parin tuhannen kuvan jälkeen minusta on alkanut tuntua, että kaikki kuvat ovat samanlaisia ja otan ne joka reissulla. Nähtäväksi jää siis, onko minulla tarjota huomenna mitään mieltäliikuttavaa.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Marraskuun 11. 2011

Rakas päiväkirja, puolen tunnin päästä näen taas Hänet. En tiedä, tunteeko Hän samoin kuin minä, mutta toivon niin. Suhteemme alkutaival oli vaikea, kuten tiedät – sinun sivuillesi olen vuodattanut sydämeni – mutta nyt minusta tuntuu, että alamme tuntemaan toisiamme.

Ehkä tapaamisemme oli tähtiin kirjoitettu. Kaikkien mahdollisuuksien joukosta tapasin juuri Hänet, ja myös Hän näki minussa jotain erityistä, muuten hän ei olisi vastannut viesteihini. Alussa oli varovainen, sillä pelkäsin menettäväni jotain tärkeää, mutta nyt minulla ei ole salaisuuksia. Oveni on auki.

Tiedän jo mitä tapahtuu, kun näen Hänet. Hän tervehtii minua iloisesti, minä vastaan samalla mitalla. Hän tulee huoneeseeni, kommentoi jotakin arkipäiväistä: ”Oi, juotpa sinä paljon maitoa”, ”Tervehditpä sinä minua apeasti. Sinä kyllä levität surullisuutta tähän taloon. Vitsi vitsi.”, ”Oletko taas syönyt? Minun täytyy siis taas syödä pastaa kolme lautasellista, koska olen niin huono kokki, etten osaa mitata sopivaa annosta”.

Suhteemme on tuoreudestaan huolimatta jo asettunut uomaansa. Hän yrittää ohjailla minua niin kutsutuilla vitseillään käyttäytymään, kuten Hän haluaa. Pari päivää sitten pyysin Häneltä apua erään kuvan skannaamisessa ja juttelin Hänen kanssaan, samalla kun skanneri raksutti mustetta pikseleiksi. Kun asia oli hoidettu, palasin jatkamaan työtäni, johon kuvaa tarvitsin. Ovella Hän alkoi taivastella ”Oi, jo hetken luulin, että Jukka on alkanut seuralliseksi. Mutta voi, vanha kunnon Jukka on tullut takaisin ja menee huoneeseensa. Mene mene! Jätä minut!”

Vastasin Hänelle, kuten minulla on tapana: nostin suupieliä väärillä hymylihaksilla, hymähdin ja käännyin kannoillani. Kuten kirjoitin, en tiedä tunteeko Hän samoin kuin minä, mutta toivoisin niin. Toivon nimittäin, että voisimme asuttaa taloa täydessä yhteisymmärryksessä, kohdellen toisiamme kunnioittavasti ja ystävällisesti. Ehkä Hän haluaa jotakin syvempää, mutta juuri nyt en ole valmis siihen. Minulla on elämäni, hänellä on omansa ja se sopii minulle.